Enää et ole yksin taistelussa. EA Montrealin Boutique -tuotantotalossa kehitetty Army of Two muuttaa ns. 3rd person shooter -ammuskelupelien idean. Nyt pelaaja joutuu mukautumaan kahden taistelijan ympärille rakentuviin tehtäviin, strategioihin ja taktiikoihin, mutta myös taistelijaparin tuomaan etuun taistelussa. Tänä päivänä Yhdysvallat palkkaa yksityisiä sotilastahoja tukemaan maan tavoitteita ja lisäämään valtion sotilasmahdin näkyvyyttä ympäri maailman. Vietnamin sodan jälkeen näiden yksityisten palkattujen militaristiyhtymien määrä on kymmenkertaistunut ja kasvaa edelleen. Kun valtion suora sotilaallinen vastuu vähenee, muuttuu epäselväksi myös se, kuka valtaa todellisuudessa pitää käsissään. Army of Two asettaa pelaajan entisten Yhdysvaltain armeijan jääkäreiden asemaan, jotka nykyisin ovat yksityisten sotilastahojen alihankkijoina. Erikoistaitojen oikeanlainen yhdistely ja kehittäminen on olennaista, jotta taistelijapari saavuttaa aseman maailman tappavimpana duona. Pelaajan on käytettävä toiminnantäyteisissä tehtävissä nokkeluutta, voimaa ja isoa arsenaalia muokattavia aseita voittaakseen vihollisen. Häneltä saatetaan vaatia mitä tahansa laskuvarjohypyistä keskittymistä vaativaan tarkka-ampumiseen. Peli luontuu sekä netissä muiden ihmispelaajien kanssa että tekoälyn avulla.
Army of Two NIS video
Army of Two Aggro video
18.3.2009
EA Montreal julkistaa ARMY OF TWO: THE 40th DAY -jatko-osan
Kahden hengen täystuhoryhmä palaa taisteluun uudenlaisten yhteispelitoimintojen kera
23.10.2007
Army of Two siirtyy ensi vuoden puolelle
Odotetun co-op räiskintäpelin julkaisu siirtyy ensi vuoden alkupuolelle.
4.6.2008
Army of Two laajennusesittelyvideo
Oheinen traileri esittelee mitä kaikkea kivaa toukokuun lopussa julkaistu ilmainen...
(59,6MB)
5.3.2008
Army of Two aseidenostotraileri
Army of Twon pojat ovat persoja rahalle. Kylmällä käteisellä voi ostaa ja parannella...
(85,9MB)
G.I. Joe: The Rise of Cobra
Helposti omaksuttavaa yhteispelitoimintaa G.I. Joe -elokuvan ja universumin maailmassa.
PlayStation®2, PSP, Nintendo DS, Xbox 360™, Wii, PlayStation®3
Battlefield 1943
Valitse reittisi. Taistele kiväärimiehenä juoksuhaudoissa, teräsnyrkkisenä panssarivaunukomentajana...
Xbox 360™, PlayStation®3, EA Store
Olemme kehittäneet käyttäjätilisi hallintamahdollisuuksia. Jos olet jo päivittänyt käyttäjätilisi tai haluat niin tehdä, klikkaa "Käyttäjätili" -painiketta. Jos olet uusi käyttäjä, klikkaa "Rekisteröidy" -painiketta rekisteröityäksesi käyttäjäksi.