Uutiset ja päivitykset

Rock Band: rokkitähteyden unelma todeksi

Tänään me rokataan!


Kukapa meistä ei olisi joskus haaveillut rokkistaran elämästä? Komeita kaaroja, seksikkäitä pimuja, kireät housut ja kuolema 27-vuotiaana. Suurelle osalle unelmoijista tämä päiväuni on jäänyt vain haaveen tasolle. Rock Bandin myötä tilanne muuttuu. Guitar Hero -sarjan perillinen ei ehkä jakele jäähdytettyä shampanjaa tai vaateta pelaajaansa pukuihin ja blingiin, mutta mahdollisuus kokea oman bändin auvoa on kyllä tarjolla.

Pelkän kitarasankaroinnin lisäksi Rock Band antaa pelaajan tarttua niin rumpuihin, bassoon kuin mikrofoniinkin. Neljän pelaajan yhtäaikainen musisointi hoituu samanaikaisesti ja sujuvasti sekä yhdellä koneella että verkonkin välityksellä, joten sijainti ei ole enää bänditreenien esteenä. Bändille voi myös luoda yhteisen imagon, sillä pelaajat voivat muokata avatarinsa tyyliä vapaasti.

Pelin kappalevalikoima on tietysti se tärkein mauste. Rock Band tulee sisältämään suurten levy-yhtiöiden parhaimmiston tuotoksia, ja toisin kuin Guitar Herossa, kappaleita ei esitä jokin cover-yhtye vaan itse aito asia. Pelaajat pääsevät siis jammaamaan Keith Richardsina Keith Richardsin paikalle, tai yrittämään päästä samoihin herkkiin laulusuorituksiin kuin John Lennon.

Rock Band julkaistaan sopivasti joulumarkkinoille.


<< Takaisin
 
Hae
 
Viimeisimmät uutiset

20.2.2008

Creative, EA ja Xbox 360 yhteisosastolla Toys4Boys-tapahtumassa

Tsekkaa kevään kuumimmat pelit ja vehkeet Toys4Boys–messuilla Helsingissä 8.-9.3. ja ota julkkiksista mittaa Rock Bandissa!

6.9.2007

Grateful Dead viimeisin lisäys Rock Bandin riveihin

Legendaariselta bändiltä kokonaista 18 klassikkoa mukaan

28.8.2007

Rock Band yleisön testissä

Pelialan Games Convention -pelimessuilta esiteltiin ensi vuonna ilmestyvää hittipeliä

2.8.2007

Rock Band varasti shown E3:ssa

36 pelikriitikon ryhmä arvosti Rock Band -musiikkipelin E3-messujen parhaaksi.

10.7.2007

Rock Band: rokkitähteyden unelma todeksi

Tänään me rokataan!

 
Liity mukaan!

Olemme kehittäneet käyttäjätilisi hallintamahdollisuuksia. Jos olet jo päivittänyt käyttäjätilisi tai haluat niin tehdä, klikkaa "Käyttäjätili" -painiketta. Jos olet uusi käyttäjä, klikkaa "Rekisteröidy" -painiketta rekisteröityäksesi käyttäjäksi.

Hae peli
 
Äänestys

Minkä EA-pelin mieluiten löytäisit joululahjapaketista?