Uutiset ja päivitykset

NFS ProStreet - ei enää pelkkää pullistelua

Neljä peliä neljässä vuodessa on riittänyt vakiinnuttamaan Need for Speedin yhdeksi EA:n kärkinimikkeistä. Mutta vanhan menestysreseptin uusiminen ei enää Black Box -studiota innosta.


On aika suunnata uusille urille ja viedä Need for Speed -pelisarja tyystin eri suuntaan kuin aiemmin. Vaikka kyse onkin edelleen katukaahaamisesta, ProStreet ei painota harrasteen laittomuutta vaan sen taituruutta vaativaa puolta. Muskeliautojen tehojen lisääntyessä kyse ei ole enää blingistä ja holtittomista nopeuksista, vaan hallinnan ja suorituksen merkityksestä.

Pelissä tullaan näkemään lukuisia todellisen maailman näkymiä ja jo ikoniksi nousseita alueita ja rakennuksia, mutta öisten kaahailujen sijasta rällääminen on värikästä, jopa festivaalinomaista toimintaa. Viikonloppuskaboina käytävät kisat sisältävät neljä taidonnäytettä: kiihdytykset, luisut, nopeusajot ja grip-ajot.

Yksi ProStreetin vetonauloista on vaurionmallinnus. Pelkän grafiikkaan rajoittuvan pellinpalojen lentämisen sijasta ProStreet luottaa fysiikkamoottorin sanelemaan, asteittaiseen vaurion kertymiseen. Iskiessään seinästä kipinää ja tölväistessään lyhtypylvästä pelimoottori katsoo autoon tulevan iskun suunnan ja voiman, ja laskee vaurioiden aiheuttamat vaikutukset ajo-ominaisuuksiin.

Näillä näkymin NFS ProStreet julkaistaan marraskuussa.

Artikkelin voi lukea kokonaisuudessaan 1up.comista


<< Takaisin
 
Hae
 
Viimeisimmät uutiset

14.3.2008

EA palkittiin parhaasta verkkomainoksesta

Nettiauto.comissa järjestetty Need for Speed ProStreet –mainoskampanja poiki suuren suosion poikkeuksellisella toteutustavallaan.

21.12.2007

Need for Speed ProStreet päivittyi

Minipäivitys lisää uusia autoja ja ratoja

23.10.2007

ProStreetin demo ladattavissa Livestä

Maailman suosituimman autopelisarjan Xbox 360 -versio on nyt ladattavissa Xbox Marketplacesta!

27.9.2007

NFS ProStreetin soundtrack julkistettu

35 biisin kavalkadia vetää DJ/tuottaja/muusikko Junkie XL, jonka käsialaa on myös pelin tunnusbiisi More.

7.6.2007

NFS ProStreet - ei enää pelkkää pullistelua

Neljä peliä neljässä vuodessa on riittänyt vakiinnuttamaan Need for Speedin yhdeksi EA:n kärkinimikkeistä. Mutta vanhan menestysreseptin uusiminen ei enää Black Box -studiota innosta.

 
Liity mukaan!

Olemme kehittäneet käyttäjätilisi hallintamahdollisuuksia. Jos olet jo päivittänyt käyttäjätilisi tai haluat niin tehdä, klikkaa "Käyttäjätili" -painiketta. Jos olet uusi käyttäjä, klikkaa "Rekisteröidy" -painiketta rekisteröityäksesi käyttäjäksi.

Hae peli
 
Äänestys

Mikä on EA:n paras pelisarja?








 
Promotion Banner
 
Promotion Banner
 
Promotion Banner