Uutiset ja päivitykset

Teemu Selänne valittiin Vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi

NHL-tähti jatkaa voittokulkuaan


Suomen Nuorkauppakamarit ry ja Positiivarit valitsivat jääkiekkoilija Teemu Selänteen Vuoden  positiivisimmaksi suomalaiseksi. Nimitys myönnettiin torstaina Positiivisuusviikon  päätapahtumassa, Myönteisyys Menestystekijänä -seminaarissa. Tuomariston mielestä Selänteen  nöyrä ja positiivinen elämänasenne, ystävällisyys ja muiden huomioiminen,  hyväntekeväisyystyö sekä pitkäjänteinen ja sinnikäs ponnistelu tavoitteiden saavuttamiseksi olivat kaikki nimitykselle vahvoja perusteita.

Vuoden Positiivisimman Suomalaisen kunniamaininnasta Selänne toteaa: ”Ilo ja kunnia saada tämä palkinto, sillä positiivisuus on auttanut minua elämässäni ja pääsyssä sinne minne olen päässyt,”  kannustaen samalla kaikkia uskomaan omiin unelmiinsa.

Anaheimin Ankka vauhdittaa positiivisuudellaan myös uuden NHL 08 -pelin myyntiä. Vuoden positiivisin suomalainen on nimittäin bongattavissa pelisarjan uusimman osan kannesta.

Electronic Artsille on erittäin suuri kunnia saada Teemu syyskuun 20. päivä julkaistavan NHL 08 -pelin kanteen. Teemun positiivisuus leviää nyt myös pelihyllyjen kautta.

Lue pelistä lisää.
<< Takaisin
 
Hae
 
Viimeisimmät uutiset

16.10.2007

Voita aito Teemu Selänteen maila boxsports.tv:ssä!

Käy uudella boxsports.tv -sivustolla ja osallistu huippukisaan, jossa pääpalkintona on muun muassa Teemun Stanley Cup -finaalissa käyttämä RBK-maila signaarilla!

18.9.2007

NHL 08 ja MySims huomenna kaupoissa

Tuoreen ”änärin” 360-, PS3- ja PC-versiot ovat huomenna torstaina kuluttajien ulottuvilla. Pelkästään Wiille ja NDS:lle suunniteltu Sims-sarjan uutukainen näkee myös päivänvalon kauppojen hyllyillä.

13.9.2007

NHL 08 kerää mainetta ja kunniaa

Jääkiekkosarjan uusin osa kahmii hyviä arvosanoja ja runsaita kehuja kriitikoilta.

7.9.2007

Teemu Selänne valittiin Vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi

NHL-tähti jatkaa voittokulkuaan

5.9.2007

Suomalainen Disco Ensemble NHL 08:n biisilistalle

NHL 08:n juuri julkistettua soundtrackia johtaa suomalainen Disco Ensemble.

 
Liity mukaan!

Olemme kehittäneet käyttäjätilisi hallintamahdollisuuksia. Jos olet jo päivittänyt käyttäjätilisi tai haluat niin tehdä, klikkaa "Käyttäjätili" -painiketta. Jos olet uusi käyttäjä, klikkaa "Rekisteröidy" -painiketta rekisteröityäksesi käyttäjäksi.

Hae peli
 
Äänestys

Mikä on EA:n paras pelisarja?








 
Promotion Banner
 
Promotion Banner
 
Promotion Banner