Vuonna 2142 uusi jääkausi on heittänyt maailman kaaoksen partaalle. Jääpeiton ulkopuolelle jäänyt maaperä ei riitä kattamaan koko maapallon tarpeita. Yhtälö on selkeä ja brutaali: vahvat elävät. Battlefield 2142 pelaajat valitsevat puolensa keskenään kisaavien sotilaallisten supermahtien joukoista. EU:n (European Union) joukot ovat saaneet vastaansa uudelleen valtaan nousseen PAC:in (Pan Asian Coalition) joukot henkiinjäämistaistelussa. Pelaajat saavat käyttöönsä arsenaalin järisyttävän tehokkaita uuden aikakauden hi-tech aseita. Joukoilla on käytössään mm. edistyneitä rynnäkkökivääreitä, häivelaitteita sekä liikkuvia taisteluyksiköitä. Massiiviset Battle Walkerit edustavat uuden sodan aikakauden tehokkainta ja dominoivinta maa-aselajia kun taas ilma-aselajin herruudesta taistellaan 1900-luvulla eläneille ainoastaan scifi-tarinoissa esiintymisiä tehneillä todella tuhovoimaisilla ja monipuolisilla häkkyröillä. Uuden arsenaalin myötä pelkällä lihas- tai tulivoimalla ei ole enää 2100-luvulla suurinta mahdollista merkitystä - taistelutannerta hallitaan jälleen älyllä ja taktiikalla. Kaiken sotaelektroniikan keskellä taisteluissa nousee arvoonsa erilaiset EMP-aseet (Electro Magnetic Pulse) sekä älymiinat. Pelissä on edellisistä Battlefield -sarjan osista tuttuun tapaan panostettu erittäin paljon moninpeliin. Edistynyt 64 pelaajan sotatanner elää ja liikkuu kun ihmisvastustajat taistelevat keskenään perinteisesti ryhmänjäseninä tai BF 2:ssa tutuksi tulleina komentajina (Commander Mode), jotka johtavat taistelun kulkua ylävinkkelistä käsin. Ensimmäistä kertaa Battlefield -sarjan historiassa BF 2142 lanseeraa moninpeliin kokonaan uuden pelityypin omassa genressään. Uusi Titan Mode tulee klassisen Conquest Moden rinnalle. Titan Modessa pelaajien tulee tuhota vastustajan Titan - massiivinen ja raskaasti aseistettu ja panssaroitu lentävä taistelulaiva. Samalla tietenkin omaa Titania puolustaen. Titanin tuhotakseen pelaajien pitää saumattomalla yhteistyöllä ensin elimoida aluksen suojat jonka jälkeen taistelu siirtyy aluksen sisätiloihin ja lopulta sen sisimpään, jossa aluksen voimanlähde räjäytetään. Tämä uusi innovatiivinen pelimuoto tuo uuden ulottuvuuden Battlefield -pelisarjan pelityyliin koska tavoitteiden täyttämiseksi koko tiimin pitää tehdä saumatonta yhteistyötä samalla kun taistelun taktiikkapuoli pitää olla kunnossa. Virtuaalisella taistelutantereella saavutetun menestyksen myötä pelajaat pääsevät ylenemään sotilasarvossa ja saavat avattua lukittuja ominaisuuksia (uusia aseita, urhoollisuustunnustuksia yms). Katso uuden pelimuodon, Titanin tutoriaalivideo täältä.
BF 2142 Titan-tutoriaali
Bf 2142 -traileri 2
10.5.2008
Battlefield: Bad Companyn demo tulee kesäkuussa
Ennakkotilaajat pääsevät kultaan käsiksi jo toukokuun lopussa
14.6.2007
EA:n pelit kääntyvät Macille
Kyllä, vaihtoehtoista elämäntapaa kannattavat Mac-miehet ja -naiset saavat vastedes...
22.2.2007
BF 2142 -päivitys 1.20 julkaistu
2142 on saanut uuden päivitystiedoston.
15.2.2007
Battlefield 2142 unlock-viikonloppu
Tänä viikonloppuna kaikki BF 2142 -pelaajat saavat jokaisen parannuksen (unlock)...
9.2.2007
2142: Northern Strike ennakkotilattavissa nyt!
Battlefield 2142 Northern Strike on tullut EA Linkiin. Lisäksi sille on avattu oma...
20.12.2006
BF 2142:n 1.10 -päivitystiedosto ilmestyi
Bäfän tuore päivitys muun muassa korjaa pieniä bugeja ja lisää pelaajien parannusten...
11.12.2006
Battlefield 2142:ssa ammuttu lähes 9 miljardia laukausta
"Bäfän" uutisrintamalla on vilkasta. DICE ilmoitti 1.10 -päivitystiedoston olevan...
22.11.2006
PÄIVITETTY: Uudet päivitystiedostot NHL 07:aan, Carboniin ja 2142:een
NHL 07:aan, Need for Speed Carboniin että Battlefield 2142:een julkaistiin PC-päivitystiedostot.
19.10.2006
Suomeen 10 000 euron BF2142-turnaus
EA haastaa räiskintäfanit Battlefield 2142:n ilmestymisen myötä. Parhaalle tiimille...
18.10.2006
BF2142 ei sisällä spywarea
Tänään keskiviikkona nettiin levisi uutinen, jonka mukaan Battlefield 2142 sisältäisi...
4.6.2008
Battlefield 2142 palvelin v1.50
Battlefield 2142:n Unranked-palvelin v1.50
(107,4MB)
Battlefield 2142 päivitys v1.50
Päivitys v1.50 sisältää seuraavat muutokset: - Fixed the loading issue caused...
(525MB)
Battlefield 2142: Northern Strike
Ihmiskunnan historian epätoivoisinta taistelua on käyty muutama vuosi. Konflikti...
Olemme kehittäneet käyttäjätilisi hallintamahdollisuuksia. Jos olet jo päivittänyt käyttäjätilisi tai haluat niin tehdä, klikkaa "Käyttäjätili" -painiketta. Jos olet uusi käyttäjä, klikkaa "Rekisteröidy" -painiketta rekisteröityäksesi käyttäjäksi.